sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Habitare 2011

Habitare -sisustusmessuja vietettiin Helsingin messukeskuksessa tällä viikolla keskiviikosta alkaen. Eilen hyppäsimme ystäväni Tainan kanssa autoon ja otimme suunnan kohti Pasilaa. Sisustusmessut taitaa olla liian vähättelevä nimitys, halleissa oli nähtävillä "kotien ja julkisten tilojen sisustamista huonekaluista a materiaaleista aina taiteeseen ja uniikkeihin designtuotteisiin" joiden "600 näytteillasettajan lisäksi tapahtumakokonaisuus tarjosi mielenkiintoisia erikoisnäyttelyitä ja -osastoja sekä runsaasti ohjelmaa". (Messuopasta lainatakseni!)

Meillä oli tapana ennen kuin Ikea rantautui tänne Pirkanmaalle tehdä "Sisustusretkiä" tuonne ruotsalaisen sisustuksen mekkaan. Nyt kun tuo tavarataivas on ihan naapurissa, nuo pieteetillä suoritetut retket ovat jääneet vähän vähemmälle. Toisinaan on ihan kiva pistää aivot arjesta tauolle ja lähteä muutamaksi tunniksi ihastelemaan kaikkea jännää, kätevää tai muuten vaan hauskaa kavereiden kesken!










"Welcome to our home" -koppi :D

Messukuvassa vierailija itse


Väriä a'la Lennol

Rullakaihtimissa ja laskosverhoissa vain mielikuvitus on nykyään rajana! Unohtakaa valkoiset rullakaihtimet.



Eco Habitare -osasto





Kuhinaa Iittalan messuosastolla




Mosa interior 





Sikke Sumarin kattausesitys Loviisan Aitan pisteellä keräsi naisia tungokseen asti

Himmeli on påp!
Ensimmäistä kertaa Habitaressa käyneenä, ja ensimmäistä kertaa koko messukeskuksessa vierailleena päälimmäinen tunnelma tungoksesta on ihan kiva, mutta kokonaisuutena pidin enemmän tämän vuoden Asuntomessuista. Kun mielessä ei ollut mitään tiettyä muutoskohdetta tai rakennustarvetta, jäi mieleen yksittäisiä pikkuideoita. Niistä enemmän blogissa myöhemmin.

Kassillinen esitteitä, yksi Plaza koti -lehden tilaus (noh, messuhintaan!), muutamia Maalaisunelman vanhoja numeroita poistohintaan ja shoppailupuolelta huonetuoksupullo jäi messuilta muistoksi. Maalaisunelman taloesittelyt ovat muuten ihan parasta viihdettä, oletteko huomanneet että miltei jokaisessa esiteltävässä talossa asuu graafikkopariskunta ja kaikki huonekalut (designia tottakai) ovat sukulaisten tai muiden ullakoille unohtuneita aarteita? :)

Messujen jälkeisiä ideoita päässä suristen & rakkaudella,
Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...