lauantai 10. syyskuuta 2011

Tampereen Muotipäivät

Ei ihan verrattavissa fashionweekeihin, mutta niiden maalaisserkku Tampereen Muotipäivät alkoi eilen kaupungissa. Kävin kurkkaamassa Maijan ja Annin kanssa iltamyöhään käynnistyneen Päämuotinäytöksen keskustorilla, sekä alkuillasta tapahtuneen Korkkarijuoksun. 

N-Y-T... Kilpailijat lähtöviivalla valmiina.

Korkkarijuoksussa riitti vauhtia ja ainakin juontaja Leena Sarvelle vaarallisia tilanteita. Juoksijat temmelsivät omalla vastuullaan muhkuraisella Keskustorin mukularadalla. Tapaturmilta vältyttiin kuitenkin, ja voitto meni äidin korkokengillä kipittäneelle neidille. Mukana oli myös tuttuja! :)


Leena Sarvi ja voittaja




Illan hämärtyessä ja tihkusateessa paikalle osui satunnainen joukko tamperelaisia ihastelemaan syysmuotia. Mukana olivat mm Cotton, Putiikki Rannalla ja Vila. Lava oli liukas, mutta kukaan ei onneksi tehny "Ola Saloja".  Onneksi Rockbjörnenissä liukkaan lavan uhriksi joutunut Salokin selvisi ilman pahempia vammoja. Tällaiselle liukastumiskammoiselle syysulkotapahtumat ovat aikamoisia jännitysnäytelmiä, voin kertoa!

Muotipäivät jatkuu vielä lauantaina, siis muodin ystävät lähtekää liikkeelle! Lauantain ohjelmaa voi vakoilla netistä. Lauantaina tapahtuma rantautuu Koskikeskuksen aukiolle muotinäytöksin ja tarjouksin.

Muodikasta lauantaita!

Rakkaudella,
Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...