sunnuntai 23. joulukuuta 2012

In our world of plenty we can spread a smile of joy

Tänä vuonna olen jaksanut kuunnella joululauluja viikkotolkulla, eikä kyllästymisen merkkejä (onneksi) näy. Ensin aloitin Leevi and the Leavingsin klassikoilla (jouluaattona kännissä, jossain on kai vielä joulu) ja nyt olen siirtynyt klassisempiin sokeroituihin jenkkibiiseihin.

Leevin tyyliin joulumenoa:

Vaikka kappale on osuva, olen muuten sitä mieltä että perhejouluun ei kuulu alkoholi. Lapsille kuuluu turvallinen joulu ilman päihteitä.

Mutta takaisin sokerisiin jenkkikappaleisiin. Kyllä, pidän niistä pienellä varauksella. Johtuu varmaan siitä että kotimaiset klassikot ovat niin kovin mollivoittoisia. Ei täällä pakkasen keskellä sellaisia jaksa päivästä toiseen kuunnella! Toki niissäkin on oma taikansa. Mutta kun tarvitaan joulumieltä aleruuhkan keskelle tai laatikoiden metsästykseen, ovat iloisemmat sävelet parempaa dopingia.


Michael Bublén ääni on myös oikein jouluisa, ja hänen joululevynsä on Spotifylistallani kovin korkeilla sijoilla joulunaikaan. (Onneksi ei sentään enää kesällä...)



Band Aid: Do they know its Christmas time?


Rauhallista Joulunaikaa ja juuri sellaista joululomaa kuin toivotte! Olkoon uusi vuosi vähintään yhtä onnellinen kuin lopuillaan oleva! Nautitaan tästä lumisesta joulusta.

Rakkaudella,
Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...