keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Bye bye tuikkukynttilät!

Viikonloppuna tuli fiilis, että kaikki tuikkukipot täytyy siivota kaappiin! Jostain syystä mikään ei näyttänyt enää hyvältä. Mutta sitten kun hetken pyörittelin sisustustavaroita ympäriinsä kevätasetuksiin, niin muutama saikin jäädä...

Muutenkin tein kevätmylläystä: kävin ostamassa kevätvaatteita (muun muassa ihanan kevättakin Studio25:stä, jonka blogipostauksen ansiosta päätin käydä katsomassa juuri takkeja! Kyllä blogeista on iloa ;) )  Lisäksi vein reissusta ostamani Michael Korsin aurinkolasit hieman fiksattavaksi optikolle, niihin laitetaan nimittäin silikoniset nenätuet. Jos se on sana, no tiedätte kuitenkin, siis ne sellaiset pienet tuet jotka nostavat laseja nenällä hieman ylöspäin ja estävät niitä valumasta. Juttelin liikkeessä myyjän kanssa ja puhuimme juuri tuosta silikonin paikallaan pitävästä voimasta. Kuulin, että vaikka et tarvitsisi juuri kohottamisen vuoksi tuollaisia "talloja" tai "nenätukia" aurinkolaseihisi, niin niihin voidaan liimata pienet silikoniset palaset kuitenkin vastaavaan kohtaan. Näin lasit eivät liu alas nenältä. Hintakaan ei päätä huimannut noilla tarroilla, kymmenen euron luokkaa taisivat olla. Täytyy kuulemma muistaa niissä tarroissa, että ne kaipaavat välillä uusimisa... Minä lähden tänään töiden jälkeen noutamaan omat fiksatut lasini, jihuu! Aurinko paistaakin jo niin kirkkaasti että syytä onkin :)



Mitä mieltä muut olette, onko kynttilät out kesällä? Raportoin teille aurinkolaseista, kunhan käyn hakemassa ne liikkeestä :)

4 kommenttia:

  1. Meiltäkin hävisi kynttilänjalat ja kynttilät kaappiin odottamaan seuraavaa talvea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja syksyllä ne näyttävät taas melkein kuin uusilta, kätevää! ;)

      Poista
  2. Eipä niitä kynttilöitä/tuikkuja tule itsellä ainakaan polteltua vasta kun pimeinä kesäiltoina lähempänä elokuuta ja ulkona. Että ens syksyä/talvea odotellessa :)

    VastaaPoista

Voit kommentoida anonyyminä, nimimerkillä tai rekisteröitymällä lukijaksi/Googlen tililläsi.
Ilahdun kovasti kommentistasi :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...